keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joululahjoja

Olin eilen keskimmäisen kanssa kotona viettämässä sairaspäivää. Siinä lääkäriaikaa odotellessani päätin käyttää aikani hyödyksi ja ompelin suunnittelemani joululahjat. Tein tällaiset pussukat, joihin voi laittaa vaikka tuoreita sämpylöitä tarjolle. Kuvan oton jälkeen tein vielä meille itsellemmekin yhden, sillä leivomme tuoreita sämpylöitä joka viikonloppuaamu ja pussukalle tulee käyttöä. Meidän lapset eivät enää osaa olla ilman sämpylöitään  lauantaisin ja sunnuntaisin. Leivon taikinan jääkaappiin usein jo edellisenä iltana, niin saadaan pian heräämisen jälkeen lämpimät sämpylät aamiaispöytään. Toivottavasti nämä saavat käyttöä myös lahjan saajien kodeissa.

4 kommenttia:

  1. Millasella kaavalla teit? marika

    VastaaPoista
  2. Ihan fiilispohjalta tuo syntyi, ilman kaavaa. Piirsin kahden eri leipälautasen kokoisen ympyrän pohjaksi ja sen ympärysmitan pituisen (60cm, pienemmässä 40cm) suorakaiteen reunoiksi. Välissä tukikangas. Oli helppoja ja nopeita tehdä.

    VastaaPoista
  3. Itsetehdyt lahjat ovat aina parhaita. Käy kurkkaamassa blogiani, siellä sinua odottaa tunnustus <3.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista!