lauantai 24. marraskuuta 2012

Turkoosia turkoosia

Meidän keskimmäinen rakastaa sinistä, etenkin turkoosiin menevää. Viimeksi tilatessani kankaita Fabriinasta, ihastuin turkoosiin joustofroteeseen ja sen seuraksi ehdotettiin tuota musta-turkoosia tähtikangasta. Nämä olivat jotenkin niin keskimmäisen näköinen yhdistelmä, etten voinut olla tilaamatta. Pitkästä aikaa ehdin viikolla vähän ommella ja nämä pääsivät ompeluvuoroon. Housut ovat omaa kaavaa, mutta tein niihin eteen Moonkids prässit. Kangas riitti kaksiin housuihin ja tein niistä muuten identtiset, mutta toisissa on tähtiaplikaatio edessä ylhäällä, joka tosin kuvassa jää piiloon paidan helman alle. En ole päässyt kumpiakaan housuja kuvaamaan, kun ne ovat päässeet heti valmistuttuaan päälle. Housut ovat kokoa 110. Tähtipaita on ommeltu suosikkikaavallani eli Little Lambilla Ob 4/12 ja koossa 110 ilman saumavaroja. Jotenkin nuo helmat jäävät tosi pitkiksi aina, kun jätän niihin kutistumisvaraa (olen laiska enkä pese kankaita ennen ompelua).

Tässä ensimmäiset housut. Niiden kaverina on aikaisemmin valmistunut paita jämäkankaista.

Tässä kuvassa toiset housut ja niiden parina tähtipaita:



Lähden huomenna työmatkalle Brysseliin. Joudun ottamaan mukaani erinäisiä papereita, joita joudun kantamaan hotellilta konferenssipaikkaan, mutta paperit eivät oikein mahdu käsilaukkuuni. Ompelin itselleni tällaisen kangaskassin, johon saan paperit ja esitteet sujautettua ja kun en niitä enää tarvitse, niin kassi mahtuu helposti käsilaukuun. Olen muutenkin kaivannut kangaskassia, joka olisi aina käsilaukussa varmuuden varalta. 



1 kommentti:

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista!