lauantai 18. elokuuta 2012

Viileämpien säiden varalle


Ompelin lähes koko viikon tätä hupparia. Ei siksi, että se olisi ollut erityisen vaikea, vaan siksi että ehdin ommella vain hetkisen kerrallaan. Perjantaina tämä kuitenkin valmistui. Ihan ilman purkamisia ei tämäkään toki syntynyt, kun en ole aikaisemmin kunnon hupparia tehnyt. Vetoketju vähän kupruaa tukikankaasta huolimatta, mutta ei pahasti kuitenkaan. Kaava on uusimmasta Ottobresta, koko 116 ilman saumavaroja. Tein hupun vuoritettuna, vaikka ohjeessa se oli ilman vuoria. Kankaat Fabriinasta Hilcon kirkkaanpunaista velouria, Michas Stoffecken tähtikuvioista bio-interlockia, tummansininen resori myös Hilcoa. Rengasvetoketju Royal-Tuotteesta. Ehkä olisi voinut olla jotain raikkaampaa väriä mukana tai ehkä raitaresoria, mutta ihan kiva tuli näinkin. Kirkkaanpunainen on esikoisen lempiväri. Yleensä tykkään yhdistää punaiseen valkoista, mutta en halunnut tästä liian tyttömäistä, kun selvästi eskarissa on jo tarkempaa mikä on tyttöjen ja mikä poikien vaate. Esikoinen ei suostunut pukemaan hupparia päälleen, kun on ollut niin lämpimiä päiviä. Ehtiihän sitä.

Totesin taas, ettei ompelua tule harrastettua ainakaan siksi, että saisi vaatteita halvemmalla. Tähänkin meni 70cm velouria koko leveys, lisäksi vetoketju  4,25€, hupun vuori ja resorit yhteensä yli parikymppiä siis.

7 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana! Mä oon tuota tähteä klikkaillut ostoskoriin monet kerrat, mutta vielä olen malttanut ;)

    VastaaPoista
  2. Kivan selkeälinjainen huppari ja hienot taskut :)

    VastaaPoista
  3. Hieno! tuttua tuo ompelu tyyliin; sauma silloin, toinen tällöin, valmistuu hitaasti mutta varmasti :D.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kehuista. Tänään esikoinen halusi hupparin päälleen, kun oli viileämpi sää ja tykkäsi kovasti.

    VastaaPoista
  5. Oijoijoi kun on hyvännäkönen tuo huppari.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista!