lauantai 25. elokuuta 2012

Tähdellistä tänään

Tänään olen tuhonnut punaista tähtikankasta. Ei ihan suosikkikankaani: väri on jotenkin haalea, esipesussa tuli jo pientä nukkaa ja kangas ei tunnu kovin kivalta. Olin ajatellut tehdä kankaasta esikoiselle puseron, mutta tuo kankaan tuntu sai vähän toisiin aatoksiin. Pusero siitä tuli, mutta yhdistettynä musta-valkoiseen raitaan. Mietin pitkään resoreiden väriä ja jotenkin tämä keltainen näytti kivoimmalta. Esikoinen ainakin tykkäsi.



Tein viime viikolla tytölle samasta kankaasta eri värissä singoallabodyn. Se sai päiväkodissa kovasti kehuja. Hassua, sillä itse en tuohon oikein tykästynyt. Ehkä taas tämän kankaan tunnun takia.


Esikoinen sai punaisesta tähdestä hatun, jonka eteen laitoin raketti-nauhaa. Tässä esikoisella päällä aikaisemmin ompelemani pyjamahousut. Raukka on niin laiha, etteivät housut oikein pysy päällä. Täytynee laittaa kuminauha resorin sisälle. 


Tällainen seuraneiti minulla oli tänään. Ompelin itse uudemmalla koneellani tuossa vinottain vastapäätä. Olen antanut tyttösen puuhailla tämän vanhan koneen parissa ja kyllä se jaksaa kiinnostaa. 




6 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita, mutta alimmainen apulainen vie kaiken huomion. Meillä nimittäin on kaksi moista apulaista aina jonkin koneen kimpussa. Jos itse ompelen saumurilla on jompikumpi husqvarnan tai singerin kimpussa ja päin vastoin. Aina saa olla tarkkana langansäätöjen yms kanssa. Pitäisi varmaan bongailla kirppiksillä risaa konetta tytöille :)

    VastaaPoista
  2. Hauskasti yhdistelty tuo tähtipaita! Pikkuompelija on suloinen!! Hälläkin kivasti yhdistelty body!

    VastaaPoista
  3. Hauska yhdistelmä tuo paita =) ja ihana pikku apulainen :D

    VastaaPoista
  4. Hauska yhdistelmä tuo paita =) ja ihana pikku apulainen :D

    VastaaPoista
  5. ihanan pirteä tuo tähtiraitapaita. Ja ihana apulainen

    VastaaPoista
  6. Hyvin yhdistelty tuo tähti/raitapaita, keltainen tuo siihen just sopivasti raikautta. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista!