maanantai 20. elokuuta 2012

Minitissis

Tyttösellä oli aivan ihana valekietaisumekko viime talvena ja olen jo pitkään suunnitellut ompelevani hänelle uuden samalla mallilla. Olen ehtinyt myydä mekon, joten en pystynyt ottamaan mekosta mallia muuten kuin kuvan perusteella. Jouduinkin purkamaan muutaman kerran tuon etuosan ja leikkaamaan lopulta kantit pois ja tekemään siitä matalamman, sillä kaula-aukko jäi ihan liian pieneksi. Laitoin kaula-aukkoon resorit, kuten alkuperäisessä mekossa enkä kantannut.  Hihansuut sen sijaan kanttasin ja niistä tuli ihan täydelliset, kun noudatin jonkun neuvoa blogissa tai oe:ssä että ompelin kantin ensin nurjalle ja käänsin sitten oikealle, eikä toisinpäin. Ihan kiva mekko tästä tuli ja teen varmaan ainakin toisen vielä. Kangas on Hannan Kankaasta. Tajusin vasta mekon valmistuttua, että tämähän on minitissis!









4 kommenttia:

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista!