Äidille ja tyttärelle

Kävin tänään ihastelemassa hyvän ystäväni kaksiviikkoista tyttövauvaa. Ompelin tyttöselle pienen mekon. Mekon ompelu ei todellakaan sujunut kuin Strömsössä. Ensin mietin mekkomallia toista viikkoa. Sitten eilen illalla päädyin hihattomaan trikoomekkoon, kun tajusin etten enää ehdi mitään monimutkaista. Ajattelin, että tällaisen mekon tekee ihan hetkessä. Väärin. Mikään ei mennyt kerralla oikein. Tein kanttaukset ensimmäistä kertaa trikoosta resorin sijaan (jottei tulisi liian paksu kantti) enkä saanut sitä istumaan yhtä nätisti kuin resorilla. Niinpä purin ja tein uudelleen. Olisin voinut tehdä kolmannenkin kerran, mutta en ehtinyt. Polvekenauhaa ommellessani venytin jotenkin trikoota, sillä se meni ihan kiharaksi. Ei muuta kuin purkamaan. Helman frilla vasta murheenkryyni olikin. Ompelukone alkoi temppuilla, kun ompelin frillaa kiinni helmaan ja teki kamalaa syheröä. Kun sain sen purettua ja ompelin uudelleen samaa kohtaa, niin onnistuin taittamaan helman kaksinkerroin noin viiden sentin matkalta. Uusi purkamiskeikka taas. Mikä siinä onkin, että kun tekee jollekin muulle ompeluksia, niin niissä on aina vastoinkäymisiä, vaikka normaalisti ompelu sujuu ongelmitta?

Lopputulos on kuitenkin mielestäni oikein onnistunut ja tämä otettiin ilolla vastaan.

Tuore äiti sai rotinoita