maanantai 24. maaliskuuta 2014

Mustavalkoista

Hain tänään kuopuksen päiväkodista ja juuri kun olimme lähdössä hän huikkasi huolestuneena: "Äiti, onhan mun pinsessahuppali mukana?". Hoitaja selvensi, että tyttö tarkoitti edellisen postauksen hempeää hupparia, joka hänellä oli aamulla ollut päällään. Olihan se toki mukana. Tyttö totesi, että "mä niin tykkään siitä huppalista, ko mä näytän ihan pinsessalta siinä". Niinpä.

Tuon hupparin idea lähti tästä mustavalkoisesta hupparista, jonka ompelin työkaverini pojalle. Huppari on kokoa 86 eli melkein sama kuin tyttöni käyttämä 92. Siksi hän saikin toimia sovitusmallina ompelun lomassa. Työkaverini antoi speksit, joiden mukaan menin: musta collegekangas ja valkoiset kanttaukset. Housujen taskuihin ja hupparin huppuun raitakangasta, samoin nimikirjaimeen. Oikein hyvä maku työkaverilla, sillä setistä tuli minusta oikein tyylikäs.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hempeä huppari

Ompelin ystäväni pojalle hupparia ja tyttönen kävi jatkuvasti katsomassa ompeluani. Hän puhui siinä jo ommellessani, että tahtoo itselleen hupparin. Sitten kun hän toimi vielä sovitusnukkena tuolle ompelemalleni hupparille, oli omakin huppari tietenkin saatava. Tyttö valitsi itse kankaan kangaskaapistani. Ei varmaan kovinkaan yllättävää, että valinta osui vaaleanpunaiseen. Laitoin huppuun harmaata tähteä, ettei menisi liian äklöksi. Piti silti laittaa vähän pitsiä huppuun ja taskuihin. Kaava Ob 1/14, mutta tein ryppyraganhihat. Koko 92







tiistai 18. maaliskuuta 2014

PaaPiin lintu

Tilasin alkuvuodesta Nanusta PaaPiin ihanaa lintua. Minusta kangas on itsessään niin kaunis, ettei se tarvitse mitään kikkailuja valmiissa vaatteessa. Siksipä pojat saivat linnusta simppelit t-paidat. T-paidat siksi, että pitkähihaisia on jo riittävästi ja minä sitkeästi uskon, että viime viikolla nähty kevään pilkahdus on pian palaamassa.


Olipas nopeaa ja vähän kummallistakin ommella näin perusvaatetta. Tykkään näistä kovasti yksinkertaisuudesta huolimatta.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Siiri & Myyry mekkosena

Olemme kohta asuneet vuoden uudessa kodissamme. Mies on sitä  mieltä, että lopputarkastus pitäisi tehdä toukokuussa. Sisällä meillä onkin valmista, mutta ulkona ei ja lopputarkastuksessa pihan tulee olla valmis. Kävin tiistaina pihalla turhautumassa isoon työmäärään ja luikin nopeasti ompeluhuoneeseeni purkamaan heti päälle iskeneen pihastressin. Stressinhelpottajan virkaa sai ajaa tämä Siiri & Myyry -mekko. Yläosa on taas Hoops, alaosa pallohelma vapaalla kädellä.


perjantai 7. maaliskuuta 2014

synttärihumuun

Ompelin viikonloppuna tyttärelle juhlamekon tuleville synttäreille. Torstaina juhlittiin keskimmäisen synttäreitä kavereiden voimin ja tyttö vaati heti päiväkodista kotiin tultuaan juhlamekkoa päälleen. Olin kyllä ajatellut juhlamekon vasta sunnuntaisille sukulaissynttäreille, mutten hennonut kieltää mekkoa tytöltä. Hän liiteli mekossaan kovin onnellisena.






Mekon kaava on Ob 3/11 kaavalla koossa 98, tein vain  vyöstä erilaisen. Miehusta on aivan liian leveä tytölle. Mutta kyllähän tämä päällä pysyy. Tyllikerros alushameessa pitää helman niin  pöyhkeänä, että yläosan istuvuusongelma ei näytä pahalle.  Varoitukseksi vaan, että mittasuhteet tässä kaavassa olivat ainakin meidän tytölle huonot. Helmahan tässä ei ole erityisen pitkä kuitenkaan. 



Synttäreiden teemana oli kissa-apina makit. Keskimmäinen ystävineen on ihastunut makeihin ja heillä on pehmomakit, joilla aina leikkivät. Surautin kaikille vieraille tällaiset sorminukkemakit, joille pojat piirsivät kasvot ja raidat häntiin. Vieraat tykkäsivät näistä kovasti. 


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Vähän siistimpää

Pojat ovat kasvaneet ulos vähän siistimmistä vaatteista ts. sellaisista, joita voi laittaa kavereiden synttäreille, kyläilyihin, kaupunkireissuille tms. Ensimmäiseksi syntyi keskimmäiselle pusero mustasta vinoraitajoustocollegesta.


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Pientä vaatetta

Olin tänään katsomassa ystäväni reilu pariviikkoista tyttövauvaa. Ompelin aamulla vauvalle pikkuisen mekon koossa 62. Kaava on Ob 1/10 ja tällä samalla kaavalla ompelin mekkoja meidän omalle tyttöselle silloin, kun hän vielä oleili masussa. Tein kaavasta poiketen tuohon eteen hiuslaskokset ja applikoinnit helmaan ja takaosan miehustaan. Minusta tästä tuli aika söpö!


Muutama viikko sitten osallistuin Saumanvaran salaiseen pmpeluystävä -haasteeseen ompelemalla nämä koon 74 feikkifarkut poikavauvalle: